Aihettani pohtiessa mietin pitkään
omaa suhdettani kierrätys- ja kulutusasioihin. Olen
keski-ikäistymässä, olen löystymässä. Nuoruuteni idealismi
alkaa laimentua... Mutta, mutta ehkä kuitenkin voin edelleen tehdä
edes pieniä siirtoja maapallon pelastamiseksi. Tämä aihepiiri on
niin tolkuttoman laaja, että vaikeus päättää oma otsikko jäysi
mieltäni loppusuoralle asti.
Olen jotenkin kyllästynyt
dokumentaarisen valokuvan jatkuvaan paasaavuuteen. Asioista pitää
toki puhua niiden omilla nimillä ja alleviivatustikin, mutta voisiko
sanoman pukea välillä jotenkin visuaalisempaan kääreeseen?
Saisiko viestin siten ujutettua helpommin suuren, kuviin turuneen,
yleisön mieliin? Eihän kirjailijakaan kerro joka kerta tarinaa
samalla tyylillä tai bändi soita aina samalla soundilla. Maailmassa
tapahtuu hirveästi karmeita ja hulluja asioita, joista meille
kerrotaan jatkuvasti eri medioissa. Herkkyytemme reakoida kärsii.
Mitkä sitten olisivat mahdolliset tavat pukea sanoma uusiin
vaatteisiin? Ehkä pitää mennä ja lainata jotain fiktion puolelta,
ehkä pitää unohtaa turhat genrelaatikoinnit, ehkä pitää välillä
hieman hassutella vakavilla asioilla.
Lopulta valitsin aiheeni miesten
maailmasta. Paperilennokit. Materiaalinani käytän Veljekset
Keskinen Tuurin Kyläkaupan mainoslehteä Ykköset! En käytä
liimaa, teippejä tai muita lisä-tai apuvälineitä. No, kynän ja
viivottimen itselleni sallin, ne olkoon miekkani ja kilpeni tässä
taistelussa, jossa nakkisormet yrittävät taltuttaa mainoslehden
herkät sivut.
Marko-ope
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti